Long-term affordability – pitkäaikainen kohtuuhintaisuus
Osallistuin perjantaina 30. elokuuta berliiniläis-wieniläisen Tafkaoo arkkitehtitoimiston seminaariin, jossa keskustelemassa olivat ekonomisti, toimittaja Roger Wessman, rakennusliikkeen toimitusjohtaja, yrittäjä Markus Myllymäki, Toivo Group, apulaisjohtaja, FT Hanna Dhalmann, ARA ja arkkitehti Otto Höller, Tafkaoo Architects. Oxford-tyyppistä keskustelua fasilitoi Tafkaoon Helsingin toimiston vetäjä arkkitehti Joakim Breitenstein.
Keskustelu alkoi provokatiivisella lausunnolla: ”To solve affordable housing in an urbanizing world, we should make housing publicly controlled infrastructure instead of letting the market solve it”.
Mitä jäi keskustelusta mieleen? Ekonomisteja tarvitaan, he tuovat tärkeää ymmärrystä markkinoiden toiminnasta ja haastavat kaupunkisuunnittelua yhä enemmän ajattelemaan kysynnän näkökulmasta. Yrittäjiä, yrittäjyyttä ja ahkeruutta tarvitaan enemmän kuin koskaan. Yrittäjän asenne työhön on nöyrä, koska vain tyytyväiset asiakkaat ja asukkaat varmistavat jatkuvuuden.
Mutta kaupunki ei ole pelkkä kysynnän ja tarjonnan markkinapaikka, sillä on muitakin funktioita, ja siksi tarvitaan kuntien aktiivista maa- ja asuntopolitiikkaa sekä rahoitus- ja toteutusmuotojen systemaattista sekoittamista. Usein kuulee sen, että ARAa parjataan, mutta millaisia kaupunkeja meillä olisi, jos meillä ei olisi ollut ARAa tai sen edeltäjiä?
Eniten minuun kolahti tuulahdus keskieurooppalaisesta, pitkäjänteisestä asuntopolitiikasta, jota on menestyksellä noudatettu Wienissä. Eurooppalaisen Living in Metropolises SCE (LiM) -asunto-osuuskuntaverkoston toimitusjohtajana myös toimiva arkkitehti Otto Höller korosti pariin kertaan sitä, että mihin Helsingin tulisi voimakkaammin pyrkiä. Tavoitteena pitää olla ”long-term affordability” – pitkäaikainen kohtuuhintaisuus.
Helsinki on onnistunut kansainvälisesti hyvin segregaation estämisessä. 1970-luvulta alkanut sekoittamisen perinne on tuottanut hyvää kaupunkia, kaikille ja melko tasapuolisesti. 2010-luvun asuntosijoittamisen boomissa yksi iso ryhmä on kuitenkin jäänyt jalkoihin. Vaikka ARA-vuokra toimii pitkäjänteisesti ja turvaa pienituloisten asumista myös tulevaisuudessa, niin keskiluokan vaihtoehdot ovat vähissä. Vaihtoehtoina asunnon ostaminen, velkaantuminen ja kulutuksesta tinkiminen tai pendelöinti, autoelämä, tunti tai kaksi päivässä liikenteessä.
Osuuskunta-asuminen, jossa asukas tuo oman peruspääoman mutta myös oman resurssinsa ylläpitää taloa ja etenkin elämää, kuulostaa toiveikkaalta. Keski-Euroopassa asunto-osuuskuntien ansiosta asuminen voi olla oikeasti kohtuuhintaista. Erilaisilla tavoilla toteutuvan pitkäjänteisen kohtuuhintaisuuden toivoisi jalkautuvan 2020-luvulla myös Suomeen ja etenkin Helsinkiin.