Helsinki – the most livable city in the world?
Helsingin kaupunki haluaa olla maailman toimivin kaupunki. Mainio tavoite, jonka taakse asettuu varmasti jokainen helsinkiläinen. Mikäpä sen tärkeämpää kuin arjen sujuvuus, se, että päiväkotiin, kouluun tai työpaikoille meno onnistuu mukavasti eri vuodenaikoina, paahteisessa helteessä tai myöhäissyksyn räntäsateessa. On hienoa asua kaupungissa, jonka toimivuuteen voi luottaa. Parannettavaa ja uusittavaa toki riittää, mutta hyvällä tiellä ollaan.
Onko toimivuus kuitenkaan riittävän korkea tavoite kaupungille, joka haluaa haastaa maailman parhaat elämisen ympäristöt? Onko esimerkiksi toimiva laite tai palvelu riittävä tavoite ylipäätänsä suunnittelussa, vaan pitäisikö sittenkin tavoite laittaa vielä korkeammalle? Ilahduttavia yllätyksiä, elämyksiä, vieraanvaraisuutta – iloa, riemua ja ystävyyttä?
Ja kun rimaa tällä tavalla nostetaan, niin toimiva kaupunki on tärkeä, mutta vielä tärkeämpi on olla haluttu elämisen kaupunki. Kaupunki, jossa tunnet naapurit ja jossa päivät täyttyvät mukavista kohtaamisista. Ja että sinulla on aikaa, energiaa ja varaa lähteä iltaisin ja viikonloppuisin ulos kotoa lähikaduille, kaupungille, puistoihin ja naapurustoon. Kahville, syömään, elokuviin, teatteriin tai konserttiin?
Toimivan kaupungin suunnittelee ja toteuttaa kaupunki, mutta elävän kaupungin luovat kaupungin asukkaat ja palveluja tuottavat yritykset. Kaupunki voi mahdollistaa elämiskaupungin edellytyksiä varaamalla asemakaavoissa lähikaupoille ja -palveluille tiloja sekä miettimällä kaupungin käveltävyyttä ja pyöräiltyvyyttä. Mutta tarvitaan aivan uusia tavoitteita – ulkona piipahtamisen edellytykset samoin kuin kohtaamisia edistävät viiden pysähdyksen taktiikat mukaan suunnitteluperiaatteisiin. Miten tutustut, miten katsot silmiin, miten edesautat tervehtimistä mutta myös tutustumista – näistä pitää puhua suunnittelussa.
Ihmiskeskeisyyden lisäksi tarvitaan inhimillisiä asumisen hintoja. Kohtuuhintaisuus on siksi ehkä tärkein kriteeri elävän kaupungin synnyttämisessä, koska jos asumiseen ei mene kaikkia tuloja, kaupunkilaiselle jää rahaa kuluttamiseen, palveluihin ja kulttuuriin. Palvelut nimittäin syntyvät vasta, kun on kysyntää ja tarjontaa. Kysynnän kasvaessa tarjontaa tulee lisää. Jos kaupunkilaiselle jää rahaa asumisen jälkeen, niin helposti tämä raha menee myös lähialueen palveluihin.
Elämiskaupunki pakottaa siksi taistelemaan kohtuuhintaisuuden puolesta. Helsinki on onnistunut sekoittamaan, ja hyvänä periaatteena pidetty ARA-vuokra-asumisen osuus 25 % on toteutunut myös uusilla alueilla. Mutta tarvitaan entistä voimakkaampaa työtä asumisen hinnan pitämiseksi inhimillisenä. Kirittävää tosiaan vielä riittää, koska asumisen edullisuuden ja sen päälle syntyneen runsaan palvelukulttuurin takia oma suosikkikaupunkini Wien on vuosi toisensa jälkeen valittu maailman parhaaksi asumiskaupungiksi.
Joten otetaanko seuraavaksi tavoitteeksi Helsinki – the most livable city in the world?